Yrittäjyyden kulttuuri syntyy teoista.


Yritystehdas on yrittäjyyskulttuurin monipuolinen oppimisympäristö kaikenikäsille oppijoille.

1

Yritystehdas on jyväskyläläisten koulutuksen, kehittämisen ja liike-elämän ammattilaisten voimannäyte. Matka kohti Suomen tehokkainta yritysidean kehitysprosessia on jo alkanut.

Yritystehtaan toimijat rakentavat kunnianhimoisempaa yrittäjyyskulttuuria, tavoitteenaan parantaa paikallisten yritysten kansainvälistä menestyspotentiaalia.

Tahdomme tehdä yrittämisestä entistä houkuttelevampaa ja sytyttävämpää. Se vaatii tietysti kovaa työtä, mutta yrittäjyys on myös erinomainen väylä itsensä toteuttamiseen.

2

Kohtaamiset ja tapahtumat Yritystehtaalla

Startup-kulttuurin mukaisesti myös meillä on alettu ymmärtää viime vuosina tiimien tärkeyden ja tiimiyrittäjyyden päälle. Yritystehdas on kohtaamispaikka, jossa voit tavata sekä samanhenkisiä että täysin erilaisia ihmisiä, verkostoitua ja rakentaa tiimiäsi.

Yritystehdas on myös yrittäjyyden tärkeä tapahtumapaikka Jyväskylän seudulla. Seminaarien ja verkostoitumistapaamisten lisäksi järjestämme vuoden mittaan erilaisia pitch-kilpailuja, rahoitustapahtumia ja monenlaista matchmakingia - tavoitteenamme ristipölyttää ideoita ja keskusteluja mahdollisimman tehokkaasti.

Järjestä tapahtuma tai varaa tiloja!

Yritystehtaan tiloja voi myös varata yrittäjyysaiheisten tapahtumien järjestämiseen sekä myös kokouksiin ja asiakastapahtumiin. Ota reippaasti yhteyttä, ja kerromme sinulle lisää tilojen varauksesta ja käytöstä!

Kysy lisää! 

Kaikista ei ole pakko tulla yrittäjiä, mutta meistä jokaisen on hyvä oppia yrittäjyydestä itsensä toteuttamisen ja työllistämisen mahdollisuutena.

 

Kiinnostaako yrittäjyys?

Kerromme mielellämme lisää toiminnasta ja tapahtumistamme, ota yhteyttä!

Tel: 020 771 5606
Email: jklyritystehdas@jykes.fi 

Jyväskylän Yritystehdas sparrasi Te?ted yrityksen tiimiä kertomaan viestinsä houkuttelevasti.

Lue lisää